Ehkä tuo some, face ja enenemässä määrin insta vie sitä "tarvetta" ilmaista itseään. Toki en sanoa että se ois ainoa syy blogin kuolemiseen. Mulla kun ei oo ikinä ollut pitkäjänteisyyttä kirjottaa päiväkirjaakaan.
Päiväkirjasta tuli mieleen kaikki muistot joita oon nyt tänä syksynä palautellut mieleeni. Osittaina syynä on se, että äitini näyttää vihdoinkin raivaavan mua ulos Hyvinkään kodista. Joten aina kun siellä käyn, saan mukaani milloin leluja (ihan ku mä niillä mitään tekisin) milloin vanhoja peruukkeja, mekkoja (morsiusneidon mekko Pian häistä, vanhojen tanssi mekko ja ylioppilasmekko), ja ties mitä kaikkea.
Osan oon surutta heittänyt roskiin, osan säästänyt (niitä tulevaisuuden lapsia, olkookin sitten kummilapsia tai omia) ja osan oon käynyt läpi, nauranut, tirauttanut pari kyyneltä ja sen jälkeen yleensä nekin on päätyneet roskasäkkiin.
Tänä syksynä, tai voisi jopa sanoa, että koko vuonna oon miettinyt sitä mistä mä tuun. Ja mihin mä meen. Tai mihin mä haluisin mennä. Ja miten mä pääsisin sinne, tai ainakin lähemmäksi haaveitani.
Oon ehkä uskaltanu olla rohkeampi. Uskaltanu olla minä. Ei vaan joku työntekijä tai se mitä mä luulin et mun pitäisi olla.
En mä tiedä oonko päässyt kovinkaan pitkälle, mutta pään sisällä on paljon selkeämpää ja oon ymmärtäny monestakin eri ihmisuhteesta asioita.
Vaikea on niitä puhua sanoiksi ja ehkä tärkeintä onkin että mä tiedän mistä mä puhun. Voin kerrankin sanoa että tää projekti on mua varten, ei muita varten.
Sen takia oon erittäin onnellinen kaikista rakkaista jotka jaksaa mua, vaikka välillä vaan kelaan pitkälle yhtä ja samaa asiaa. Mutta pikkuhiljaa, eteenpäin.
Niin kuin Elastinen sen sanoi:
katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan.
Juhannusaamu valkeni valvotun yön jälkeen. Mökille saatiin myös nuorta sukupolvea <3 p="">
3>
3>
Kotka koettuna ystävän kanssa
Ilta on täydellinen kun on hyvää seuraa ja lasi viiniä! 

Matka jatkuu.
Osan kanssa yhdessä, osan kanssa tiet on vuosien aikana vieneet erilleen.
Muistot on ja pysyy. Ja niistä en (ainakaan kaikista) haluisikaan luopua.






































