Olemuksen ydin. Kaikkien takana, millainen olen. Sitä oon miettinyt tässä viime aikoina monestikin, että voiko ihminen pysyä muutumattomana. Vai muututaanko me? Ja mistä kaikista/kaikesta se riippuu.
Voinko mä kaikesta huolimatta olla sama kuin esim 5 vuotta sitten, saatika 10, tai 15 vuotta sitten. Toisaalta toivon että en, mutta se tuo jotenkin sitä lohtua että edelleen kaipaan samoja asioita elämääni ja toisaalta tietyistä toteutuneista jutuista oon saakutin tyytyväinen ja ylpeä.
10 vuotta sitten olin teini. Myönnän sen. 15-vuotiaana ei oikein tiennyt mitä elämältä odottaa. Jo aiemmin olin ajatellut et 25-vuotiaana sitä on oma koti, mies ja perhe sekä se työ, mitä tosin en tiennyt et mikä se vois olla. Nyt oon ihan tyytyväinen et elämä on pyörittänyt niin et oon saanut vapaasti kasvaa ja kypsyä. Tuskin oisin aiemmin ollut valmis.
5 vuotta sitten aloin jo hieman kypsyä. Täytyy myöntää että opiskelu kasvatti, kaikin puolin. Mutta olin silti keskeneräinen.
Se että kypsy niin toi myös siskot elämään. Oon niistä kahdesta niin kiitollinen! (ettäs tiedätte) mieletöntä että voi oikeasti kutsua jotain toista siskokseen. se on myös yks asioista mitä pienenä kaipas, vaik usein riittikin että äiti oli läsnä.
Se vaan vaati että muuttaa pois kotoa ja aikuistuu. Nyt voi jo melkein tasavertaisena kulkea pää pystyssä katastrofisisarusten vierellä. Vaikka ette te mulle mitään katastrofeja oo!
Ja työ on yks mikä on muuttanut. Tai se että tietää mikä juttu on mun juttu ja mikä ei todellakaan ole. Monia kipuiluja on käyty opiskeluajoista lähtien ja nyt tuntuu et se "koti" on löytynyt. Mulla on hyvä tässä missä oon ja mitä teen. Tosin katotaan tammikuussa et pitääkö jättää kaikki tää vai saako olla kenties pitempääkin.
Mut edelleen on tekijöitä jotka puuttuu. Kotia kun ei ennen virkaa viitsi hankkia. Tai no pankkikaan ei oikeen oo ystävällinen ennen sitä virkaa :)
Ydin. mikä se on ja mistä sen löytää? Mitä kaiken takan on? Ehkä sen sitten tietää vanhana mummona kun istuu keinutuolissa. Toivon mukaan siinä vaiheessa katsoo taaksepäin hymyillen eikä murheellisena.
Väsyneitä ajatuksia teille jaoin..
