Kaikki menneet, murheelliset päivät
itkut, jotka itkemättä jäivät
suru, jota lievitä ei kukaan
kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti
murhe, joka epätoivoon johti
kyynel yksikään ei turhaan juokse
kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.
Aika kutoo suurta salaisuutta,
kivun kautta Jumala luo uutta.
Mikään vaihe, ei voi mennä hukkaan,
kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.
Vaikkei silma vielä nähdä saata,
tuskakin on toivon kasvumaata.
Vaikka pimeys on yllä päämme
vaikka vielä varjon maahan jäämme,
yössä liekki lempeästi loistaa
pelon murtaa kaikki lukot poistaa.
Hiljaa lähtee sydämeltä taakka
itkut itkeä saa loppuun saakka,
sisään tulvii uusi kirkas vesi
vihdoinkin on vapaa sydämesi.
Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.
Aika kutoo suurta salaisuutta,
kivun kautta Jumala luo uutta.
(Itkemättömät itkut,
Petri Laaksonen/Anna-Mari Kaskinen)