Monesti olen miettinyt että missä mun kuuluu olla, mihin saan tehdä kotini. Chisun toissa kesäinen hitti: "mun koti ei oo täällä" oli aikas mielenkiintoinen biisi sen puolesta, että monesti mietin sitä että onko mun koti Porvoossa vaiko muualla.
Viime aikoina oon myös pohtinut ko. asiaa paljonkin. Monenlaisia ajatuksia on risteillyt päässä. Pitäiskö lähteä opiskelemaan vai muuttaa johonkin muualle jos kerran täällä ei ole töitä tehtäväksi.
Mutta sitten kuviot muuttuu ja joudun toteamaan että joku mua viisaampi on taas nähnyt ennalta polkuni ja risteykseni.
Pari päivää sitten sain puhelinsoiton, joka muutti elämää hetkeksi. Sain tietää että minusta tulee viranhaltija. Ei vain sijainen, joka olen ollut viimoiset 4 vuotta täällä, tässä työssä. Nyt saan alkaa pohtimaan tulevaisuutta, kiertämään pankkeja ja kyselemään lainaa, etsimään omaa kotia ja tekemään töitä. Tekemään töitä, ilman että pitää miettiä vaan vuosi eteenpäin. Saan unelmoida ja haaveilla pidemmällä aikavälillä.
Olen siitä onnellinen. Pikkuhiljaa vajaan nejän vuoden aikana olen löytänyt ystäviä, tärkeitä ihania ja uskomattomia ihmisiä. Tänne on muuttanut osa perheestä. Uskomatonta on ollut seurata kolmen pojan kasvua, ja nyt saan tehdä sitä lähietäisyydeltä. En voi, tai en halua uskoa että vanhin on jo aikuinen. Wanha! ja niin komea :) Prinssejä ja prinsessoita oli tanssisali täynnä. Ja mä tunsin niistä ainakin puolet työn kautta. Oon siis etuoikeutettu kun saan seurata nuorten kasvua ja aikuistumista.
Mutta nyt siis saan jatkaa työntekemistä ja nuorten kasvun seuraamista. ja saan saapastella pankkiin ja etsiä sen oman kodin, ja tehdä siitä mun näköisen. Ihanaa on haaveilla ja unelmoida. Onneksi niissä mä oon hyvä :)
Työ on vain yksi puoli elämässä, mutta viimeaikaiset vastoinkäymiset on saanut mut tajuamaan sen tärkeyden ja sen ettei sitä saa ottaa itsestään selvyytenä. Leipää on saatava ja työtä tehtävä. Onnea on jos työstä tykkää. ja mulla on se onni.
Viime aikoina oon myös pohtinut ko. asiaa paljonkin. Monenlaisia ajatuksia on risteillyt päässä. Pitäiskö lähteä opiskelemaan vai muuttaa johonkin muualle jos kerran täällä ei ole töitä tehtäväksi.
Mutta sitten kuviot muuttuu ja joudun toteamaan että joku mua viisaampi on taas nähnyt ennalta polkuni ja risteykseni.
Pari päivää sitten sain puhelinsoiton, joka muutti elämää hetkeksi. Sain tietää että minusta tulee viranhaltija. Ei vain sijainen, joka olen ollut viimoiset 4 vuotta täällä, tässä työssä. Nyt saan alkaa pohtimaan tulevaisuutta, kiertämään pankkeja ja kyselemään lainaa, etsimään omaa kotia ja tekemään töitä. Tekemään töitä, ilman että pitää miettiä vaan vuosi eteenpäin. Saan unelmoida ja haaveilla pidemmällä aikavälillä.
Olen siitä onnellinen. Pikkuhiljaa vajaan nejän vuoden aikana olen löytänyt ystäviä, tärkeitä ihania ja uskomattomia ihmisiä. Tänne on muuttanut osa perheestä. Uskomatonta on ollut seurata kolmen pojan kasvua, ja nyt saan tehdä sitä lähietäisyydeltä. En voi, tai en halua uskoa että vanhin on jo aikuinen. Wanha! ja niin komea :) Prinssejä ja prinsessoita oli tanssisali täynnä. Ja mä tunsin niistä ainakin puolet työn kautta. Oon siis etuoikeutettu kun saan seurata nuorten kasvua ja aikuistumista.
Mutta nyt siis saan jatkaa työntekemistä ja nuorten kasvun seuraamista. ja saan saapastella pankkiin ja etsiä sen oman kodin, ja tehdä siitä mun näköisen. Ihanaa on haaveilla ja unelmoida. Onneksi niissä mä oon hyvä :)
Työ on vain yksi puoli elämässä, mutta viimeaikaiset vastoinkäymiset on saanut mut tajuamaan sen tärkeyden ja sen ettei sitä saa ottaa itsestään selvyytenä. Leipää on saatava ja työtä tehtävä. Onnea on jos työstä tykkää. ja mulla on se onni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti